kävijälaskuri

torstai 28. helmikuuta 2013

kirjat, kivut...

moooiiii! Olen elossa! Pari on kysynyt olenko.. Eivät kai sitten käyneet feisbuukissa:) No en ole kirjoittanut melkein viikkoon.. tässä postauksessa on melko sekalaisia juttuja...:)

Tällä viikolla tuli luettua `viidakkolapsi` ja `vadelmavene-pakolainen` kirjaa! Voin suositella teidät lukemaan molempia, jos teitä kiinnostaa tositarinoita:)
´Viidakkolapsi´ kirjassa kerrottiin saksalaisesta perheestä, joka asusteli Viidakon keskellä melkein koko perheessä olevien lasten lapsuutensa aikana.
´Vadelmavene-pakolainen´ kirjassa kerrottiin… (VAROITUS JUONIPALJASTUS!) Se Mikko Virtanen, josta kirjoitettiin siinä kirjassa, on niin hullu ja aivan hölmö! Hän oli niin hulluna Ruotsiin ja halusi kovasti saada ruotsalaista kansallisuutta, vaikkei ollut ikinä jossain tekemisissä Ruotsin kanssa, eikä asunut siellä, eikä myöskään ole sukulaisia sieltä! Mikko vaan haukkui miten hirveät suomalaiset perheet jne. Esimerkiksi hän on sanonut, että Thaimaalla lomalla olleet suomalaiset perheet, jotka kiukuttelivat aina matkansa aikana ja perheiden isät aina kännissä jne. (Nepan(Minun) kommentti: Ei kyllä kaikki suomalaiset perheet ole sellaisia. Esim. perheeni ei todellakaan ole sellainen…Joille ruotsalaisille perheille on varmasti käynyt myös, vaikkei Mikko olisi uskonut siihen. Ruotsalaiset eivät kyllä aina ole maailman täydellisempiä perheitä..) Niin.. Mikko salakuunteli ruotsalaisia perheitä eräällä Thaimaan matkalla (Mikko on käynyt monesti Thaimaan matkoilla) ja vielä ruotsalaiset eivät tienneet mitään Mikon tehneen näin aivan törkeästi… Ruotsissa Mikko törmäsi yhteen ruotsalaiseen kaveriin baarissa ja koko juttu alkoi, että Mikko Virtanen vaihtoi Mikael Andressoniksi. Oikea Mikael halusi tehdä itsemurhaa itselleen ja Mikko auttoi ja sai sitten Mikaelin kansallisuuden itselleen. Vale Mikael vaihtoi passinsa, pankkikorttinsa jne. Ei siis kerrottu kenellekään, että oikea Mikael oli poissa. Ja mitä vielä vale Mikael on keksinyt… Alkoi seurustella ruotsalaisen naisen, Marian kanssa ja menivät naimisiin ja saivat 2 lasta. (vale Mikael on keksinyt valetarinaa koko lapsuudestaan jne.) Jonain jouluna koko perhe matkusti Thaimaahan lomalle, missä vale Mikael jäi kiinni ja joutui Ruotsin vankilaan ja myöhemmin Suomeen, Vankilaan… ihan ällö tyyppi!
huhhuh, mutta oli kuitenkin tosi kivaa lukea kipeänä.. Ei minun tarvinnut maata ja yrittää nukkua ja tylsistyä… :) Olin kipeänä 3 päivää ja olen edelleen vähän.. Muttei ollut enää kovaa kuumetta! Ajateltiin, että olisiko pitänyt käydä sairaalassa, muttei, kun kuume on laskenut yhden päivän kestävän kuumeen jälkeen:) Jäljellä vaan yskää ja mahakipua.. Ja sain lääkettä mahakivun helpotukseen. Arvaako paljonko maksaa toi.. VAIN 1 CEDI! :D siis noin 40senttiä… Saa nähdä auttaako tuo lääke :) mutta HOPE SO, että auttaa! Tahtoisi päästä tekemään töitä ja tehdä jotain kivaa…:) Ainokin oli kipeenä, jonain aikana sain seuraa.:)
Ainiin.. Viime viikolla Ainon kanssa näyteltiin jänis- ja kilpikonna näytelmää telling storyn tunnilla:) Lapset tykkäsivät. :D Jänis- ja kilpikonna kilpailevat kumpi juoksee nopeammin, loppujen lopuksi kilpikonna voitti kisan. Ja kerroin myös yhtä tarinaa: kuka on rohkein? (voittaja on lintu;)) Hauskaa, monet sadut tulivat mieleen ja pitää kertoa niitä pois Ainon kanssa:)


Tuolla ylhäällä olevaa tekstiä, jonka kirjoitin eilen ja tänä aamuna:) Tähän päivään on mahtunut paljon, tai ei oikeastaan… Mutta jouduin käymään Klinkalla, koska on ollut neljäs päivä kipeänä. Menin Hannan ja Ainon kanssa sinne.. Epäiltiin, että mulla olisi ollut malariaa, koska mulla oli kovaa kuumetta joskus toissapäivänä.. Verikoetta tehtiin ja EI OLE MALARIAA.. huh! On vaan jotain ummetusta… Pitää siis vaan syödä lääkkeitä ja syödä paljon hedelmää… Toiv. menee nopeasti ohi, kuten olen sanonut tuolla ylhäällä:) Haluan sanoa vielä.. KIITOS Hannalle tulkkauksesta ja Ainolle henkituesta ainakin silloin kun otettiin verta... hyi!
ja tuo 40 sentin lääke maistui niiiiiin hirveälle, että oksensin kerran... hieno ghanalainen lääke! Nyt ne lääkkeet, mitkä sain klinkkareissulta eivät maistu niin hirveälle:) Niiden pitää sitten saada minut terveeksi ja piste.
klinkan reissulla... Ukranialainen lääkäri, joka on asunut Ghanssa yli 25v.. Ja vähän jännittävää, kun hänen 3 poikaa on myös lääkäriä! Ja vielä heistä kaksi tekee töitä samalla klinkalla äitinsä kanssa:)


Viikonloppusuunnitelmamme olisi käyntejä Accran keskustassa, James Townissa ja niin edelleen:) Se toteutuu, jos meidän molempien mahat toimivat:)


ps. HHAH! Ainon kanssa juteltiin ja tuli pari havaintoa. Minä olen helsinkiläinen ja Aino turkulainen! On erilaisia viittomia! Esim. ripuli, pieru, tallentaa. Mielenkiintoista! :D

pss. eräs on toivonut laittavani kävijälaskurin tähän.. mutten vaan onnistunut. tilasto on nyt...


Sivun katselut tänään
20
Sivun katselut eilen
23
Sivun katselut viime kuussa
1 032
Sivun katselujen koko historia
2 022

lauantai 23. helmikuuta 2013

pikapostaus

Mooiii!

lyhyt postaus tässä:)

Viikko on ollut tosi kivaa! Vaikka on ollut rankkoja päiviä..

Aino tuli Ghanaan! jippiii:) Unen määrä on vähentynyt hieman, muttei se haittaa! ;) Ainon kanssa on oltu sijaisina eräässä luokassa tällä viikolla... Ja yhteen iltaan on mahtunut lettujen paistoakin... Tuli hyviä lettuja. hyvä me mestarit;)




Eilen käytiin Kokrobite rannalla... Rento päivä!:) Rannalla tavattiin yhtä vanhaa naista, joka tuli Amerikasta ja asui Ghanassa 25vuotta.. ja myy koruja elääkseen Ghanassa... mielenkiintoista! ps. Tämä oli Ainon eka rantapäivä;)



Tänään käytiin koko perheen kanssa Accra Mallissa, Oli ihan ok. Ei sieltä saatu oikeastaan mitään.. Tuli vaan syötyä pitsaa ja jäätelöä...:)


Heiiheimoikkka! huomenna ehkä katselemaan paikkoja ja maanantaina taas Rannalle;)

tiistai 19. helmikuuta 2013

MAACHE!


Haluan sanoa ensin, että blogini teksteistä löytyy paljon kirjoitusvirheitä. (pari on valittanut.. arvaattehan varmaan kuka on valittanut..) Olen pahoillani;) Suomenkieli ei ole äidinkieleni… Se on mun toinen kieli:) Toivottavasti ei se häiritse, kun luette;) Tiedän kyllä erään tyypin olevan ”kielipoliisi”. (hän huomaa aina heti, jos esim. teeveen tekstityksessä on jotain kirjoitusvirheitä ja häntä jo ärsyttää. heh!) Kirjoitan yleensä nopeasti ja ajattelemattomasti tarkistamatta uudelleen tekstiä..:) NO palataan nyt Ghanan reissun juttuun!
Jossain postauksessa kirjoitin ”MAACHI” ja se oli pikku virhe! MAACHE oli oikea sana:) Kiitos matkaoppaalle Johannalle!;)
Sanakirja: Twi-Suomi
Maache = Hyvää huomenta
Maaha = Hyvää päivää/iltapäivää
Maa Adjo = Hyvää iltaa
Da-Yie = Hyvää yötä
Medaase = Kiitos
ihan vaikeita sanoja! ;D Mutta näyttävät kuitenkin hauskalta!

En kai ole kertonut pari perusasiaa…
TÄÄLLÄ…
- …nukutaan hyttysverkon alla! Cape Coastin reissun hotellissa huomattiin, ettei ollut hyttysverkkoa. Mutta tehtiin fiksua ratkaisua: Suihkutimme OFF hyönteismyrkkyä itseämme ennen nukkumaan menoa.:)
- … juodaan AINA tai NIIN USEIN vettä PUSSISTA! eikä pullosta;) revetään ensin pienen reiän pussin kulmasta ja sitten juodaan niin kuin pillimehusta.
- …koulussa aamuisin sanotaan aina ”good morning” ”how are you” ”fine” heti, kun nähdään. Noin 50 kertaa pitää sanoa samaa lauseetta. Melkein puolet heistä osaa jo miten sanotaan suomalaisella viittomakielellä. Joskus pari oppilasta on sanonut suomalaisella viittomakielellä ja minä vastasin ghanalaisella viittomakielellä ja he eivät olleet tyytyväisiä ja vaativat vastaavani myös suomalaisella viittomakielellä. hiih!
- … sanotaan ”hello” ”hi” ja niin edelleen tai sitten hymyillään melkein joka kertaa, kun kävellään vastaan tulijoita ohi.
- … ei pärjätä ilman otsa- tai taskulamppua! Kiitos matkailulääkärille, joka käski minut ostamaan otsalamppua ennen reissua..;) (tajusin vasta nyt, että keltakuumerokotuksen jälkeiskipu ei ole enää! paitsi jos koskee kovasti just tuohon paikkaan, niin tuntuu vähän.)
- Ghanalainen suklaa ei ole hyvä! Mutta Ghanalainen MILO- niminen kaakao on nam! Voisin luvata tuoda vähän mukaan Suomeen maistettavaksi;)
Minä olen ajatellut ottaa letit tukalleni… Akusikan (opena täällä koulussa) kaveri (kuuro) tekee lettejä ja Akusika ehdotti, että kaverinsa voisi tehdä mulle... Olisi pitänyt toteuttaa eilen, muttei letti-täti päässyt tulemaan Accraan asti. Hän asuu jossain muualla kuin Accrassa. Niin yritetään toteuttaa toista aikaa… MUTTA nyt en kai halua ottaa! Syy: Viime lauantaina olin Johannan kanssa kampaajalla. (HUOM. OLTIIN KAMPAAJALLA 4 TUNTIA!!) Otettiin Johannalta letit pois ja oli HIRVEETÄ! Johannalta tuli itkuja, kun sattui hirveästi. Jouduin sanomaan monesti kolmelle naiselle (jotka ottivat letit pois ja hoitivat tukan kuntoon), että ”EI vedetä!!! ”vaan kiltisti ja rauhallisesti siinä purkaushommassa, kiitos!” Onneksi Johanna kesti loppuun asti ja loppujen lopuksi Johanna oli kauniina ilman lettejäkin:) En siis haluaisi kärsiä lettien poistossa!
Toissapäivänä (su) käytiin Ghanan suuressa satamakaupungissa, TEMAssa. Siellä tuuli paljon, mutta oli silti tosi lämmintä:) Tema sijaitsee noin tunnin ajomatka Accrasta. Oltiin moikkaamassa Johannan serkkua Nanaa, joka asuu koulun asuntolassa. Oppilaat pääsevät kotiinsa vaan lomien aikana! kuulemma vaan neljä-kuusi kertaa vuodessa.. huh! Mutta Nana näytti olevan tyytyväinen, mikä on tärkeintä.:)
Oho, jo tänä iltana Aino tulee tänne Ghanaan! jippiii:) Päästään sitten rannalle ja uimaakin ihan vapaasti. Kun ei saa käydä yksin… Ja Hannan perhe ei oikeastaan innostu mennä rannalle:) He tykkäävät kai enemmän uida uima-altaassa. Viime perjantaina käytiin uimassa erään hotellin uima-altaassa. Vihdoin kuntouintia! En kyllä muista koska viimeksi uin ihan kunnolla ja reippaastikin. Aion aloittaa taas kuntouintia Futsalin, Jalkapallon ja muun harrastuksen ohella tultuani Suomeen!

opetustilanne:) Silloin oli pikku opetus miten viitotaan hyvää huomenta jne.


PS. Ensi kesänä 2013 on kuurojen olympialaiset, jotka pidetään Bulgarian pääkaupungissa, Sofiassa! Heinäkuun lopussa alkaa ja loppuu elokuun kai toisella viikolla:) Majoitus on jo varattu (ja maksettukin) parin ruotsalaisen ja pari tanskalaisen ja yhden norjalaisen kanssa! Jippiii!
PSS. Laskettelureissu on jo tiedossa melko heti Ghanan reissun jälkeen! Jee, pääsen laskettelemaan vielä ennen kesän tuloa!

perjantai 15. helmikuuta 2013

39 päivää jäljellä!

-->
Kun lähdin Ghanaan, oli 73 päivää tiedossa... mutta NYT 39 päivää jäljellä! huh! mutta nyt tässä postauksessa on sekalaisia juttuja! Nauttikaa lukemisesta ja kuvien katsomisestakin;)
Viime maanantaina saatiin selvää, että miespuolinen kotiapulainen, joka lähti yhtäkkiä viime perjantaina, huijasi rahan kanssa. Hän on usein käynyt esimerkiksi kopiomassa papereita puolestamme ja on aina ottanut kahdesti hintaa! Siis hän on aina sanonut, että yksi kopio maksaa 1 Cediä, mutta oli oikeasti vaan 50 p! ihan inhottavaa! Aloin miettiä… Kun hän on vaihtanut valuutta Eurosta Cediin ja onko hän huijannut muakin.. Mutta olen ainakin laskenut ja oli oikein. Harmittaa vaan, miksi juuri näin tapahtui meillä.
Hanna on sopinut kahden koululaisen kanssa, että he saavat töitään. He siivoavat siis täällä kotona! Tekevät siis siivoushommia, mitä kotiapulainen tekee yleensä. Alussa piti vaan yksi poika koululainen, mutta toinenkin halusi tulla töihin, niin hänkin on tervetullut. Vähän outoa nähdä, että he siivoavat esimerkiksi huonettanikin… no vaatii kai aikaa, että tottuu... :) Hanna sanoi, ettei ikinä nähnyt sellaisia innostuneita siivoajia ja tuloksena on ollut aina huippua. Loistavaa!:)
Erään oppilaan perhe on niiin köyhä, ettei pysty aina antaa omalle lapselleen aamupalaa.. Niin se tyttö tulee aina kouluun varhaisaamulla ja pyytää aamupalaa. Hanna on kertonut, että on ollut pari vuotta, että se tyttö on aina tullut pyytämään. Muttei se tyttö ole käynyt pyytämässä pitkään aikaan, mutta nyt taas. Viime ja tällä viikolla on käynyt melkein joka päivää… Annetaan yleensä puuroa…:)
Tuli juteltua opettajien ja oppilaittenkin kanssa, että miten kauan matka kestää (koti-koulu ja koulu-koti). Monilla kestää 2-3tuntia. Eräällä opella kestää 3 tuntia.. Siis hyppää koulubussin kyytiin klo 6.30 ja saapuu kouluun 9.30 ja vielä koulun (työnsä) jälkeen klo n. 15.30 lähtö ja saapuu kotiinsa klo n. 18.30, silloin ulkona on jo pimeänä. huhuh, miten rankat matkat! Mutta he ovat tottuneet, mutta myös väsyneitä turhan pitkiin matkoihin… :/ Huolimatta opettajat ja oppilaat näyttävät usein iloisilta!:)
Eilen(to) koulussa vietettiin (sähkötöntä) ystävänpäivää! Ei täällä koulussa oikeastaan tehty mitään erityistä paitsi minun creative-tunnilla, että tehtiin kortteja ja annettiin toisilleen ja leikittiin jotain vähän:) Tuli halattua myös paljon. Monet ovat olleet niin ujoja:) Kun täälläpäin ei halata paljon… :) no oli muuten tosi kiva päivä! Sähkötön ei pilannut yhtään, kun aurinko paistoi :)
Täällä on generaattori, joka tuottaa sähköä, silloin kun on sähkökatkosta.. Mutta se generaattori on rikki ja se on korjaamossa. Kännykkäni akku on jo loppunut. En minä voinut toivottaa hyvää ystävänpäivää… Aamulla ehdin just lukea ja vastata pariin viestiin ja sitten akku loppui… mutta sähköt tuli onneksi illalla!!!!:) Sain sitten toivottaa hyvää ystävänpäivää jne;)
Ghana teki muuten mulle ihmeitä..:D Kun en mä ikinä nukkunut ilman peittoa, vaikka on hellettä.. Nukun aina peiton kanssa.. MUTTA täällä nukun ilman peittoa vaan pelkkää lakanaa! Täällä on niiin kuumaa. En kyllä pystyisi nukkua peiton kanssa.. tai toisaalta ei täältä olisi saanut peittoa.. :) JA en minä ikinä tykännyt syödä banaanin makuista jogurttia, tai kakkua, tai jotain karkkia.. Tykkään VAIN pelkkää banaania.. Mutta täällä olen rakastunut Banaanin lastuihin!!!!! Se maistuu aivan sipsille! nam:) Ja tuli syötyä myös banaanin kuivakakkua! Se maistui yllättävän hyvälle! JA vielä kolmas asia… himottaa vaan syödä ranskiksia! En ole saanut yhtään täältä… En yleensä himottanut ranskiksia Suomessa. Outoa! :D
Heiii tänään (pe) oli vihdoin TYTTÖJEN FUDISMATSI!!! JA ME VOITETTIIN 4-0! huippua! I am prouf of our girls!;)

Kuvia tässä: (ei ole järjestyksessä..)

Tie, jolla päästään jalkapallon kentälle...

matkalla jalkapallon kentälle...:)

Akusika-ope ja minä:) otettu koulussa

Akusikan kotona.. syötiin Fufua.. ja vieressäni on yksi niistä koulun opettajista, joka kävi myös Akusikan luona:)

4 kirjaa luettu... viides menossa:) Natscha Kampusch- ja Veitsen terällä - kirjat ovat hyviä!

Koulun piha:) Otettu Ylhäältä, missä majoitutaan:)

kouluauto:)

otettu ylhäältä.. Aplaku- niminen alue...

Luokka:) Otettu talkoissa viime lauantaina. Otettu ruokatauolla:)

Maanantaisin oppilaat seisovat jonoissaan ja kertovat vuorolleen mitä ovat tehneet viikonloppuna jne:)

tämä on paha kouluruoka!

oppilaat lähdössä kotiin koulupäivän jälkeen... :)

hyyiiiii!

koulun välitunnilla pelattiin kortteja ja...

...tanssileikkejä

tanssileikkiä edelleen...:)

tyttöjen matsi! meidän koulumme oppilaillamme on valkoisia liivejä.

oho missä pallo on...

"jeeee vihdoin maali" Yksi niistä mies-opettajista:)

innostunut kannustaja

happy faces after match;)

joukkuekuva!:)

lauantai 9. helmikuuta 2013

6 työpäivää takana

6 työpäivää takana, ihan putkessa! Ma-pe oli normaaleja päiviä ja tänään lauantaina oli sellanen järjestely- ja siivomispäivä täällä koulussa. Pyydettiin oppilaita tulemaan tänne.. Oppilaat, jotka asuvat lähellä koulua ja pystyvät maksaa itse kuljetuksistaan jne. Oli ihan rento päivä! Ja kaikki pukeutuivat arkivaatteisiin:) Oli outoa nähdä, kun on nähty aina heitä koulupuvuissa. Täällä Ghanssa koulupukujen käyttö on pakollista. Paitsi urheilupäivänä saa pukeutua tietysti urheiluvaatteisiin. :)

Tällä viikolla on tapahtunut paljon... Kaksi kotiapulaista LÄHTI! Naispuolinen on jo suunnitellut viime kesästä asti ja on kertonut Hannan perheelle ja on päättänyt päivämäärää, koska viimeinen työpäivä. Oli vähän haikeeta sanoa moimoikka hänelle, kun hän on tehnyt ruokaa ja pessyt vaatteita ja kaikkea mahdollista... : ) Ja eilen aamulla miespuolinen kotiapulainen lähti YHTÄKKIÄ POIS ilmoittamatta Hannan perheelle, eikä kertonut edes kenellekään! Ensin ihmeteltiin, miksei ole siivottu.. Hän on aina siivonnut heti aamulla ja vienyt+hakenut Johannaa kouluun ja sieltä. Ja Hanna meni katsomaan huonettaan ja huone oli tyhjä!  Ja ei vaan saatu hänet kiinni, vaikka kuinka monet meistä yritettiin soittaa hänelle..Minun piti hakea Johannaa koulustaan pikun Kwasin kanssa. Arvaako jaksoiko Kwasi kävellä ylämäkeä-.. tuskin;) Minun täytyi kantaa Kwasia koko matkan aikana :D Hyvä hyötyliikunta;)

Niiiin..Hanna kertoi, että täällä Ghanassa on tapahtunut MONESTI, että jos työntekijät eivät halua jatkaa töitään, niin lähtevät sanomatta pois. Ihan törkeetä... Hanna kertoi, että on tapahtunut täällä talossa pari kertaa.. huhuh kauheeta...

No Hanna ja Jonas päättivät, etteivät etsi ketään uutta apulaista, vaan pari käy aina auttelemassa pari kertaa viikossa. Hanna iloitsi kuitenkin pääsevänsä tekemään ruokaa ihan itse ;) Ei hän ole tehnyt ruokaa pitkästä aikaan. Kun on ollut aina kotiapulaista, joka teki ruokaa:) 

Haluan myös kertoa vähän Ghanan kulttuurista.. On huomattu selvästi oltuani täällä kuukauden...ettei voi suunnitella etukäteen. Tai voi aina suunnitella, mutta on kuitenkin valmiina muuttamaan suunnitelmaa! :D Esimerkiksi minun piti pitää aerobik-tuntia oppilaille eilisaamulla (perjantaina), mutta koulupihalle tuli joku mies joskus klo 7 aikaan aamulla. Mies oli lähikoulun opettaja ja hän tuli vaan kysymään meiltä, että voiko toteuttaa jalkapallo-matsia klo 10 aikaan? Niin tykättiin ideasta ja päätettiin, että toteuduttiin. Kerrottiin oppilaille ja opettajille, että on jalkapallon matsi! Eikun kaikki oppilaat kannustamaan ja isommat oppilaat pelaamaan toista lähikoulua vastaan! Eräs meidän opettaja kiukutteli, ettei 2 huippupelaajaa ollut koulussa vaan kotona. Yritin lohduttaa, ettei maailma kadu, jos 2 ne eivät olleet mukana pelaamassa... tulos: 5-5 !!!! Huippua! :D Kyllä me pystyttiin, vaikka lähikoululaiset olivat paljon parempia ja isompia kuin me! On sovittu, että poikien ja MYÖS tyttöjen matsi. Muttei aika riittänyt tyttöjen peliin... Mutta sitä tyttöjen matsia yritetään toteuttaa ensi perjantaina! Saa nähdä toteuttaako se tyttöjen matsi:)

Seuraavassa postauksessa yritän laittaa kuvia ympäristöstä, missä kuljen!;)

torstai 7. helmikuuta 2013

kello rannessa.. silti aika juoksee nopeasti!


Tänään kaikki lapset kyselivät onko huomenna jo perjantai? Minun piti miettiä ensin onko oikeasti jo perjantai…. ON! Tällä viikolla on ollut kivaa!!! Aikaisemmin pelkäsin vähän, kun ei ollut ketään muuta vapaaehtoistyöntekijää kuin minä. Mutta minua jännitti TURHAAN :D Meni loistavasti!
Maanatain työpäivän jälkeen pääsin tekemään muuttohommia! Muutin Johannan huoneesta vierashuoneeseen! Jippiiii! Luulin saaneeni omaa rauhaa, mutten kuitenkaan saanut… Kun Johanna muutti kanssa vierashuoneeseen, koska ei uskalla nukkua yksin… Ja alkoi laitella omia tavaroitaan vierashuoneeseen… Vaikka hänellä on oma huone :D Menin juttelemaan Hannan kanssa siitä asiaa, muttei Hanna tehnyt mitään sille asialle. No ei ole niin paha juttu! Johannan pitää kuitenkin muuttaa pian pois, kun Aino tulee jo alle 2 viikossa!:) Johanna on kuitenkin ihanan loistava tyttö;) Opastaa mielellään kaikkea ja syö herkkuja ja hänen kautta saadaan usein jotain hyvää ruokaa ;) kiitos hänelle :D Mutta sain VIHDOIN laitettua vaatteita KAAPPIIN! Ei tarvitse enää pitää vaatteita matkalaukussa…:) on niin kotoisa tunne! jippii!
Muina iltoina työpäivien jälkeen tuli käveltyä ulkona, käytyä ruokakaupassa, leikittyä lasten kanssa ja oleskeltua kotona. Oli ihanan rauhallista:)
Tänään olen pitänyt käsityön/kuviksen 4 tuntia. On ollut kivaaa! Lapset olivat vaan innoissaan tekemään omia töitään. Isommat ovat aloittaneet tehdä ystävänpäivän kortteja! Koska ensi torstaina on jo ystävänpäivä! :)) Pienemmät lapset tekivät maisema-kuvia. Lehdestä leikattuja kukkia, tulppaaneja, lintuja, etanoita jne ja niitä leimataan papereihin. Ne olivat ihanan värikkäitä!
Ehkä jossain postauksessa olen kertonut sähköstä? Täällä tapahtuu muuten sähkökatkoksia NIIN USEIN! Toissapäivänä sähkökatkos kesti KAUAN! Aamusta myöhäisiltaan! Yli 12 tuntia! Tuli onneksi juuri ennen nukkumaan menoa! (Tuuletin toimi sitten silloin. Ei siis tarvinnut kärsiä kuumudesta yön aikana). Nyt on taas sähkökatkosta… Olen huomannut itse, että olen tottunut sähkökatkoksiin… En edes huomannut, että nyt ei ole sähköä! Mulle kerrottiin just :D Ihmettelin vaan, että on vähän kuumaa… :)
Tänään Kaisa ja Sini kävivät pikaisesti täällä!! Kävivät hakemassa laukkujaan ja menivät hotelliin, majoittumaan ennen lähtöään Suomeen:) Heidän mukaan viikon kestävä reissu sujui hyvin, vaikka on tapahtunut jotain jännittävää!!! :D He lupasivat kirjoittaa sähköpostia minulle, et mitä on tapahtunut jne! Heillä oli siis kiire mennä hotelliin, kun taksi on jo odottanut pihalla… :)
Ajatellaan Hannan ja Johannan kanssa mennä rannalle tai sitten uima-allakseen uimaan huomenna koulun/työn jälkeen… : ) kiva!
Täällä toimin hannan ”yksityiskuvaajana”! Otan aina kuvia, jos hanna tarvitsee jotain, esim uusia kuvia house of grace:n koulun kotisivuun ja kummitädit haluavat saada kuvia omista kummilapsistaan… :) Kuvaustaitoni ei ole missään hyvässä tasossa, mutta Hanna on aina tyytyväinen kuviini. Se on kai sitten ok;)
Ainiin laitan nyt pari kuvaa vierashuoneestani (on sähkö ja ei ole sähköä).

Vierashuoneen oven seinällä sellanen tervetuloa-lappu;) siinä on jo myös ainon nimi:))

ei ole sähköä. (ei oikeastaan ole niin valoisa mitä kuvassa näyttää!)

huone:) on sähköä;)

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

MAACHI!

Otsikko tarkoittaa huomenta twi-kielellä;) Täällä Ghanassa puhutaan paikallista kieltä eli twi-kieltä ja englantiakin. :)

Cape Coastin reissun jälkeen työviikko on sujunut kivasti! On ollut paljon toimistohommia, mutta oli kivan vaihtelua!:) Monet ovat tulleet kyselemään, että opetanko minä koko ajan täällä... EN minä opeta:) Täällä on aivan eri kulttuuri kuin Suomessa ja Euroopassakin.. Jos jonkun opettajan sisko on sairaana ja opettaja vois hyvin lähettää viestin Hanna-rehtorille, ettei tule ollenkaan töihin, KOSKA siskonsa on sairaana. TAI jos ei ole rahaa kuljetukseen, niin ei sittenkään tule töihin. tosi outoa! Ja eräällä opettajalla on omaa koulua tiistain ja torstain aamupäivisin.. Niin siksi olen ollut paljon sen tunneilla sijaisena. On ollut onneksi vaan käsityötä, A B C-kirjoitusta ja palapelien pelejä ja niin edelleen:) Muuten olen vaan "luokanavustaja", teen myös toimistohommia, vedän tietysti liikuntatunteja;) ja tähän asti olen ollut paljon Kwasin(Hannan pojan) kanssa... :)

Monet ovat myös kysyneet miten käyttäydytään ja mitä tehdään koulussa... Miten voisin sanoa.. aivan eri kuin suomessa!

Opettajat ottavat yleensä oppilaita kiinni ja siirtää johonkin, mihin opet haluavat. Voivat hyvin ottaa oppilaita ilmaan ja laittaa kovasti tuoleihin... peppuihin lyömistä on nähty monesti.. ja eräs opettaja käyttää aina sitä tapaa, että näpäyttää korvia ja vaan uudelleen ja uudelleen. huh!

Mutten itse tietenkään käytä noita tapoja... Yritän aina vaan jutella ja keskustella oppilaiden kanssa, ettei tarvitse esim. näpäyttää... :) 

Viime torstaina ja perjantaina käytiin Kobrobite-rannalla! Oli niin supermahtavaa päästä uimaan niin kuumassa kelissä!:) Ja perjantain illalla Rannalla oli joku grilli-teema, niin söin grillittua kanaa, joka oli hyvää!

Lauantaina juhlittiin Johannan 10-vuotissynttäreiden kunniaksi! Syötiin kakkua ja mentiin sitten Accran lentokentän vieressä olevaan hotelliin, syömään hyvää ja päästiin uimaan uima-allaksella:) oli kivaa! Koko Hannan perhe mukana ja myös minä, Tarleena ja Iida:) Ennen hotelliin tuloa Hannan mies Jonas näytti paikkoja Osu-korttelin aluetta. Kiertelimme siis autolla. Osulta löytyy esim. monia suurlähestystön rakennuksia, Jonas työpaikka, Kiinalaisten rakentavia rakennuksia, jne!

Illemmalla vietiin Tarleenan ja Iidan lentokentälle... oli niiin haikea olo! Tuli pari kyyneltä... On ollut tosi ihanaa heidän kanssa melkein 3 viikon aikana! Heidän kanssa tuli tehtyä kaikkea kivaa:) No enköhän pärjää yksin täällä:) Aino on onneksi tulossa pian tänne! joskus parin viikon päästä!

Tänään on vaan rauhallista menoa:) Kakun syöntiä, kirjojen lukua, ruokakaupassa käyntiä... :) ettehän arvaisi ikinä mitä syödään päivilliseksi illemmalla .... MAKARONILAATIKKOA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! :D Odotan innoissani sitä ruokaa!!!!!;)

Tässä on pari kuvaa... :)

mun sänky, ja matkalaukku näkyy siinä ja pyyhkeet, pari vaatetta kuivumassa:) (johanna nukkuu tuolla mun ylhäällä)

Johannan synttäreiden kakku:)

kaksi kirjaa luettu:) HHAH! Houkutus-kirjaa on vihdoin luettu! piti lukea jo lukion aikana :D Voin sitten palauttaa lukiokaverille sitä kirjaa! Ja Theo Flueuryn kirja on hyvä!

Iida, Tarleena ja minä Johannan synttäreillä;) Mulla oli letit päässä! Tarleena teki hienoja lettejä:) ne olivat päässäni 4 päivää ja otin äsken pois :( ei ne kestäneet kauan. mutta kiitos kuitenkin Tirtsulle!;)